torstai 28. marraskuuta 2013

Lisää koreja

Edellisen virkatun korin jälkeen piti tehdä toinen heti perään (kuvassa taaimmaisena). Tästä taisi tulla hieman erilainen kuin tuosta toisesta. Kori ei meinannut millään muotoutua, kun aloin virkkaamaan reunoja eikä se ollut yhtään jämäkkä. Virkkasinkin koko reunan kiinteitä silmukoita takareunasta. Alkuperäisessä ohjeessa oli siis ensin kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita takareunasta ja yksi molemmista reunoista.

Yläreunaan tuli lopuksi kaksi kerrosta piilosilmukoita, ensimmäisellä kerroksella molemmilla puolilla 8 ketjusilmukan kahvat ja toisella kerroksella kahvoihin 8 kiinteää silmukkaa.

Etualalla olevat korit ovat puolestaan Hanko-langasta Novita Kevät 2013 -lehden mallin mukaan.

Vaaleat korit tulevat joululahjaksi ja sinisen taidan säästää ensi kesää varten veneen sisustamiseen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti